top of page
  • Writer's pictureIlkka

Mitä ottaa huomioon huollon kilpailutuksessa?

Kiinteistönhuollon kilpailutuksessa käytetään huoltosuunnitelmaa, johon on kirjattu huoltoyhtiölle kuuluvat tehtävät. Lähtökohtaisesti kaikki ovat samalla viivalla ja tarjousten vertailu on siis yksinkertaista.

Suurin kriteeri valintaa tehdessä on varmasti hinta, mutta valitsijoiden kokemukset, kuullut puheet ja mielikuvat vaikuttavat myös valintaan. Toisin sanoen huoltoyhtiön maine.

Varsinkin pienellä paikkakunnalla on helppo kuulostella millaisia kokemuksia muilla on eri huoltoyhtiöistä ollut.


Onko piha pysynyt siistinä läpi vuoden, talotekniikka toiminut tasaisesti ja huolto pyyntöihin reagoitu tarvittavan nopeasti?


Kun tittelit ja nimikkeet riisutaan, taloyhtiön pihalla tepastelee yleensä aika pian joku etunimi tuttu henkilö, talkkari, joka kuuluu talon kalustoon. Omilla käytöstavoillaan ja olemuksellaan hän voi vaikuttaa hyvinkin paljon asukkaiden viihtyvyyteen, joten myös henkilökemiat vaikuttavat.


Talokas Oy:llä huollossa painotetaan iloista ja ystävällistä asukaskohtaamista. Meidän työpaikkamme on lähes aina jonkun koti ja pyrimme kunnioittamaan sitä, sekä omalla panoksellamme edesauttamaan jokaisen viihtymistä. Joskus se on yksinkertaisimmillaan iloinen tervehdys.


Jokaisella taloyhtiöllä on omat tapansa ja toiveensa, jotka tulevat tutuiksi vain ajan kanssa. Ne voivat olla pieniä asioita, mutta pitkällä juoksulla juuri niitä jotka määrittävät koko huollon toimivuuden ja siksi erityisen tärkeitä.


Hyvä huolto ei näy niin selvästi, kuin huono huolto. Kun se on kohdallaan, siihen ei kiinnitä juurikaan huomioita. Hyvä kiinteistönhoitaja pitää aina silmänsä ja korvansa auki, sekä sormensa talon pulssilla.



35 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page